Herrakuntatalon lämmitysjärjestelmän uusiminen

Pitkään suunnitelmissa ollut Herrakuntatalon lämmitysjärjestelmän uusiminen on nyt toteutumassa. Ykkösakseli myönsi 14.9 2022 pitämässään kokouksessa hankkeelle tukea 27011,40 euroa . Koko maalämpöön siirtymisen urakan kustannusarvio on vähän yli 70000 euroa. Talkootunteja hankkeeseen on lasketu kuluvan noin 150. Usean tarjouksen joukosta pääurakoitsujaksi kyläyhdistys on valinnut edullisimman ja toimivimman tarjouksen jättänyt Ahmoon vesi ja lämpö. Tarjouksia saatiin myös ilmaveispumppujärjestelmistä, mutta niiden ei katsottu hintansa puolesta eikä muutoinkaan sopivaksi. Kylähdistys haki kevällä Osuuspankista lainaa hankkeen toteuttamiseen 65000 euroa. Ykkösakselin hyväksyi 54022,80 euron kustannukset tukikelpoisiksi, josta puolet on siis tukea. Asuntojen osuus kustannuksista ei ykkösakselin sääntöjen mukaan ole tukikelpoisia. Omarahoiusosuus on 23661,40 euro ja talkootuntien rahallinen arvo 3350 euroa.

Seppo

Pesäpalloa sunnuntaina 31.7 klo 18.00

Maanantaina tehokolmikko kävi siistimässä kylän kenttää, nyt kelpaa taas pelata pesäpalloa ja kisata tulevat kepparikisat🤩 Sunnuntaina 31.7 klo 18.00 pelataan pesäpalloa, tervetuloa mukaan!☺️

28.7.2022

Tärkeää tietoa Kotojärven osakaskunnalta

Alla olevassa kuvassa tärkeää tietoa kyläläisille Kotojärven osakaskunnalta🐟

Vuosikokous su 27.3.2022 klo 15.00

Herrakunnan Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous

su. 27.3.2022 klo 15.00 Herrakuntatalolla Kauppilantie 21.

Kahvitarjoilu. ☕️

Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Herrakunnan Kyläyhdistyksen hallitus.

6.3.2022

Su 27.2.2022 Jääkolkka

Eilen saatiin nauttia mahtavasta ilmasta jääkolkkaillen ja mäkeä laskien🥌🛷 Jääkolkan mestaruudesta käytiin tiukka taistelu, voittajiksi selviytyi Arto ja Ilkka Puumala, onnea voittajille!🤩 Kyläläisiä tapahtumaan saapui suuri joukko, 40 kävijää. Aurinko helli kilpakansaa sekä mäen laskijoita, grillimakkarat ja Paakkalan Helenan tekemät laskiaispullat katosivat urheilukansan suihin😍 Jääkolkat tapahtumaan sponsoroi Pentti Kankimäki, Funtime Oy! Kiitos Pentille☺️ Ja kiitos talkootiimille lauantain valmistelutyöstä, jotta pulkkamäki ja kenttä saatiin käyttökuntoon: Lasse Haasto, Mauri Laakso, Ari Lindholm, Raimo ja Helena Paakkala, Seppo Suonpää, Taina Lehtisalo ja Joni Parikka. Omassa kylässä on voimaa, yhdessä tehden🤩

28.2.2022

Jääkolkan voittajat;Arto ja Ilkka Puumala

Herrakunnalla tapahtuu🤩

🔵 Sunnuntaina 27.2 klo 13.00 alkaen kylän kentällä kisataan jääkolkan merkeissä☺️ Kentän ympäristössä myös muuta talvista puuhaa❄️⛄️ Herrakunnan Kyläyhdistys tarjoaa kahvia, grillimakkaraa ja laskiaispullia ☕️
🔵 Pilkkikilpailut la 5.3 klo 10.00 alkaen Kotojärvellä 🐟 Pilkkiaika klo 10-12.00, jonka jälkeen saaliiden punnitus. Herrakunnan kyläyhdistys tarjoaa lämmintä mehua sekä grillimakkaraa.

🤩Tervetuloa mukaan touhuamaan🤩

11.2.2022

Luistelemaan⛸

🎶 Koska luistelaan, ihan muuten vaan, kun maassa on lunta ja pakkasta🎶
Kylän kentällä pääsee luistelemaan❄️⛸🤩 Kiitos Parikan Jonille aktiivisuudesta, jotta kentälle saatiin vettä💦 sekä kentän salaperäiselle auraajalle🥰 Kohti uutta vuotta luistellen⛸🥳 Ps. Viimeinen sammuttaa kentän valot☺️

Herrakunnalla on nyt oma kyläavustaja!

Herrakunnan kyläyhdistys on marraskuun alussa palkannut kylälle oman kyläavustajan!
Kyläavustaja toimintamalli on Suomen kylät ry:n yhteistyömalli, jonka tarkoituksena on työllistää pitkäaikaistyöttömiä.

Kyläavustajanamme toimii vuoden ajan Vesa Lehtinen. Häntä voi tilata tekemään erilaisia kodin kunnossapitoon liittyviä töitä kuten esim. haravointia, lumitöitä, ikkunoiden pesua ym. Kyläavustajan veloitus tehdystä työstä on 10€/h +matkakulut. Työstä maksettava tuntihinta,10€/h, tulee suoraan kyläyhdistykselle.

Nyt kaikki nurkkia kunnostelemaan!🤩 Vesan tavoitat numerosta 050-5203596, 

ma-to klo 9-14.00.Työt sovitaan suoraan hänen kanssaan.

Tunnelmia Herrakunnan kepparikisoista

Mauri Laakson vauhdikas suoritus aikuisten hupiluokassa🤩

Ratsut kiisivät hurjaa vauhtia yli esteiden!

Tarja Haanilan huikea suoritus aikuisten hupiluokan esteillä🤩

Aikuisten luokan voittajaksi kruunattiin Tarja Haanila ”Arjen sankarilla”, toiseksi sijoittu Mauri Laakso ”Näpsällä” ja kolmannelle jaetulle sijalle Johanna Hakkarainen sekä Taina Lehtisalo

Tunnelmia Herrakunnan kepparikisoista

Vauhdikkaita ratsuja oli paljon liikkeellä🤩

Kunniakierroksella☺️

Kunniakierroksella😍

Kesäjuhlat mielessä?

Kesäjuhlat tulossa? 

Herrakuntatalolla voit järjestää mukavat juhlat!

Vuokraamme Herrakuntatalon  tilojen lisäksi myös juhlatelttaa.

Lisätietoja, hinnaston ja varauskalenterin löydät Kylätalon vuokraus- osiosta.

Herrakuntatalo ja teltta

Juhlatilaisuus teltassa

Yläkerran luokkahuone tarjoilupöytineen

Herrakuntatalon pihasta löytyy myös kota.

Kirpputori on sulkenut ovensa tältä vuodelta

Kyläyhdistyksen kirpputori Herrakuntatalolla on sulkenut ovensa tältä vuodelta🍂

Kiitos kaikille kävijöille🤩

 

3.10.2021

Kylän kirpputori avaa ovensa

🤩Kylän kirpputori Herrakuntatalolla avaa ovensa🤩

Tervetuloa lauantaina 12.6 klo 10.00-13.00 ostoksille☺️ Kahvio myös avoinna ☺️ Sisätiloissa suosittelemme maskin käyttöä, muistetaan myös turvavälit☺️ Pihalla samaan aikaan myös Elämänitu ry:n järjestämä taimienvaihto päivä🪴 Nähdään Herrakuntatalolla🌸

Vuosikokous su 20.6.21 klo 15.00

Herrakunnan Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous su. 20.6.2021 klo 15.00 Herrakuntatalolla Kauppilantie 21. Kahvitarjoilu. Kokous pidetään ulkotiloissa huomioiden koronaviruksen asettamat rajoitukset. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään maasalausurakan loppurahoituksen järjestäminen.
Tervetuloa!

Herrakunnan Kyläyhdistyksen hallitus. 

Kevättalkoot la 15.5 klo 9.00 🌸

Herrakuntatalon kevättalkoot lauantaina 15.5 klo 9.00 alkaen, koronarajoitukset huomioiden.😷 Pientä siivouspuuhaa sekä ulkona että sisällä. Tervetuloa mukaan☺️

Jään huilitauko

Annetaan kentän jään hetki levähtää, jotta yöpakkasten tultua jää olisi taas hyvässä kunnossa☺️⛸

Kylätalo tammen varjossa

Takavuosien kampanja ”Maaseutua ei voi tuoda” on Herrakunnalla, kuten monessa muussakin kylässä, otettu tosissaan. Se on merkinnyt kulttuuriympäristön: maiseman, rakennuksien, historian vaalimista ja ylläpitoa. Juhlapuheilla ei tässäkään asiassa pitkälle pääse. Tekoja tarvitaan. Maaseudussa ei ole mitään ”tuomista”, jos omat asiat ovat rempallaan. Herrakunnan kyläyhdistyksen toiminnassa tämä on merkinnyt ennen muuta oman Herrakuntatalon ja sen ympäristön kunnostusta ja ylläpitoa. Kaupunkien niin hanakasti maaseudulle tyrkyttämää elinvoimaa ei tänne tarvitse tuoda. Se on jo täällä.

-Jos kyläkoulut ja kylätalot menetetään, menetetään myös iso osa maaseudun ilmettä ja hyvinvointia. Niistä täytyy pitää huolta, tuumaavat kyläläiset, jotka ovat käväisseet katsastamassa juuri valmistunutta ikkunoiden maalausurakkaa ja pihamaalle ilmestynyttä uutta kotaa.

Herrakuntatalon peruskorjausurakka valmistui Herrakuntatalon tämänkertainen peruskorjausurakka saatiin joulukuun alussa valmiiksi. Vain ikkunalistojen uusiminen ja maalaus jäi ajan puutteen vuoksi ensi kevääseen. Urakan aikataulu venyi parilla vuodella, koska maalausurakan ensimmäisellä kerralla voittanut ja urakkasopimuksen allekirjoittanut maalausurakoitsija ei suostunut lukuisista yrityksistä huolimatta ja syytä ilmoittamatta koskaan tulemaan edes paikalle. Uuden urakoitsijan, maalausliike Asko Anttilan kanssa työ sujui sutjakkaasti ja jopa vuoden etuajassa. Urakan aikana maalattiin kylätalon peltikatto ja etelänpuoleiset, yli 60 ikkunanpuitetta, sisä- ja ulkopuolelta alkuperäiseen asuunsa. Alkuperäisen korjaussuunnitelman lisäksi myös pohjaviemärit jouduttiin niiden romahdettua osittain kokonaan uusimaan ja loppuosa pinnoittamaan sukittamalla. Kyläyhdistyksen budjetissa melko mittavan urakan kokonaiskustannukset nousivat yli 49000 euron. Ykkösakseli myönsi hankkeeseen tukea noin 20000 euroa. Talkootunteja kertyi niitäkin tällä erää yli 500. -Ilman Ykkösakselin kautta saatua tukea lähemmäs viidenkymmenen tuhannen euron remppa ei kyllä olisi ollut mitenkään mahdollista. On siinä nytkin tekemistä, yhdistyksen taloudenhoitaja Esko Karkkulainen pohtii.

Tuuhean tammen varjossa ja risuaidan suojissa arvokkaasti vanhentunut yli 80-vuotias Herrakuntatalo on osa Uudenmaan kulttuurimaisemaa ja Eteläsuomen museoviraston arkkitehtonisesti arvokkaiden rakennusten suojelulistalla. Katon värin vaihtaminen harmaasta paremmin maisemaan sopivaksi mustaksi vaatikin museoviraston hyväksynnän. Vain muutaman ikkunan alaosan tippalistan uusimiseen puusepällä ei lupaa tarvinnut kysellä. Asko Anttilalla työskentelevän maalarin Mika Ukkosen mukaan vanhojen säilyneiden ikkunoiden kunnostus on mielenkiintoista ja mukavampaa kuin vähän yksitoikkoiseksi usein jäävissä uudiskohteiden maalauksessa.  -Hyvin ovat ikkunanpuitteet kestäneet. Vanha puu on edelleen erittäin kovaa. Messinkiruuvikin meni vanhaan puuhun ruuvatessa mutkalle. Uuteen puuhun ruuvit upposivat helposti, Ukkonen kertoi uuden ja vanhan puulaadun eroista.

Kirjoittanut:

Seppo Suonpää

 

Mika Ukkonen työssä.

Hyvää uutta vuotta!

Rauhallista joulua!

Joulupolku peruttu!

Valitettavasti joudumme perumaan lauantaiksi suunnitellun joulunpolun vallitsevan pandemiatilanteen pahenemisen johdosta!

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme🥰 

Kylätalon pihalle noussut kota kyläläisten käyttöön

Tarkkasilmäiset ovat varmaankin huomanneet Herrakuntatalon pihalla häärinää..

Kylätalon pihalle on nimittäin noussut hieno kota kyläläisten käyttöön🤩

Kota valmistuu tuota pikaa ja kylän yhteisessä joulupolussa makkarat tarjoillaan kodasta.

Viime lauantaina kylätalolle kokoontui pieni ja ahkera porukka tekemään valmisteluita tulevaa joulupolkua varten. Pihapiirin lautakasat siistitiin ja leikkipihan lehdet saivat kyytiä haravilta sekä lehtipuhaltimelta.

Kyläyhdistyksen hallitus haluaa kiittää Mauri Laaksoa avusta kodan pohjien tekemisessä ja tulisijaksi tulleesta betonirenkaasta sekä Ilkka Viertoa avusta kodan rakentamisessa🙂

Tervetuloa joulupolkuun lauantaina 28.11 klo 17.-19.00. Muistetaan turvavälit, hygieniaohjeet sekä maskisuositus🙂 sekä tietysti iloinen joulumieli!

Herrakunnan kyläyhdistyksen uuden puheenjohtajan valinta

Tiukan onkikilpailun jälkeen Herrakunnan kyläläiset oli kutsuttu koolle ylimääräiseen kyläkokoukseen. Edellisessä kokouksessa 23.8.20 kyläyhdistyksen hallituksella ei ollut esittää ehdokasta uudeksi puheenjohtajaksi Tiina Laakson jättäessä reilun kuuden vuoden jälkeen kyläyhdistyksen puheenjohtajuus. Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 23.8. valittiin hallituksen jäsenet, jotka kokoustivat kaksi kertaa ennen ylimääräistä kokousta, etsien uutta puheenjohtajaa kyläyhdistykselle. Pitkän harkinnan jälkeen ehdolle suostui kyläyhdistyksen toiminnassa ja hallituksessa pitkään mukana ollut, Seppo Suonpää.

Sunnuntain kokouksessa Seppo valittiin yksimielisesti, raikuvien aplodien saattelemana Herrakunnan kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi kaudelle 2020 - 2021. Seppo kertoi Herrakuntatalon remonteista ja hankerahoituksesta. Sekä toiveistaan saada kylälle lisää näkyvyyttä esim. nettisivujen päivitysten kautta. Seuraavana tapahtumana on kylän joulujuhla. Sen järjestämiseen Sepolla oli jo ajatus; josko talkoilla saadaan laavu kasattua Herrakuntatalon pihaan ennen joulujuhlia…

Herrakunnan kyläyhdistyksen hallituksen jäsenet 2020 ovat: Seppo Suonpää, puheenjohtaja. Raimo Paakkala, varapuheenjohtaja. Helena Paakkala,Sirpa Heinänen, Esko Karkkulainen, Dage Boström sekä Sanna Vierto. Varajäseninä toimivat: Kauko Nissi, Mika Malin sekä Raine Hellgren.

Herrakunnan onkikilpailut su 13.9.20

 Sunnuntai aamu valkeni kauniina, mutta tuulisena edellispäivän sateiden väistyttyä. Jaakko Kuismanen oli tehnyt innokkaille onkijoille kulkuväylät Vihtijoen penkalle. Paikalle saapuikin 24 onkijaa haastamaan toisiaan ja kamppailemaan Herrakunnan onkimestarin tittelistä. Jaakko Kuismanen toivotti pienet ja isommat onkijat tervetulleiksi Herrakunnan kyläyhdistyksen sekä maamiesseuran puolesta ja kävi onkijoiden kanssa läpi turvallisuusohjeet sekä muistutti voimasanojen käytöstä pienten korvien läsnä ollessa.

Joen vesi oli silminnähden sameaa edellispäivän sateiden jälkeen. Tuuli ja virtaava joki antoivat haastetta kilpailijoille. Jo alusta asti oli selvää, että kilpailu olisi tiukkaa, sillä kalaa ei näyttänyt nousevan yrityksistä huolimatta. Tunnin jälkeen muutamat jo luovuttivat mestaruuden tavoittelun, sitkeimmät onkivat viimeisiin minuutteihin asti.

Kahden tunnin kilpailun jälkeen siirryttiin Herrakuntatalolle nauttimaan Hämäläisen Kristiinan tekemää herkullista lohikeittoa. Kun vatsat olivat pullollaan herkullista keittoa, aloitettiin voittajan etsintä. Tällä kertaa tulokset olivat kovin laihan puoleiset. Mutta sitkeys palkittiin ja voittajaksi aikuisten sarjassa julistettiin Marit Kuismanen 18 gramman sintillään! Marit jäi kilpailuiden ainoaksi saaliin saajaksi, näin ollen myös lasten sarjan palkinto jäi jakamatta ja odottaa ensi vuoden kilpailuita. Kiitos kaikille osallistujille mukavasta aamupäivästä!